Asiantuntijuus ilmiönä on monitahoinen. Psykologisesti painottuneessa tutkimuksessa asiantuntijuutta on tarkasteltu erityisesti korkeatasoisen osaamisen kehittymisenä, kun taas sosiaalitieteellisesti orientoitunut tarkastelu on kohdistunut asiantuntijuuteen yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Filosofian näkökulmasta puolestaan kiinnostavaa on esimerkiksi kysymys asiantuntijuuden ja asiantuntijatiedon luonteesta sekä toimintaan liittyvästä etiikasta.
Asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyviä teemoja ovat esimerkiksi oppiminen koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla sekä erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa, ammatillinen identiteetti ja toimijuus, organisaatioiden kehittäminen ja johtaminen sekä jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden osaaminen. Teemojen opiskelu kytketään opiskelijan oman kasvatustieteellisen asiantuntijuuden kehittymiseen ja suuntaamiseen.
Kasvatustieteellisen asiantuntijuuden rakentuminen on prosessi, joka jatkuu opintojen ja koko ammatissa toimimisen ajan. Opinnoissa tuetaan opiskelijan itsetuntemuksen kehittymistä ja kasvua eettisesti kestävään kasvatustieteelliseen toimijuuteen. Oma asiantuntijana olemisen tapa kehittyy tulemalla tietoiseksi omista arvoista, asenteista, tunteista, kiinnostuksen kohteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista. Lisäksi tullaan tietoiseksi siitä, että kasvatusalan asiantuntijuus rakentuu sosiaalisesti ja kulttuurisesti myös yhteisötason asiantuntijuutena, ja ammatillista toimintaa määrittävät erilaiset reunaehdot, kuten lait, asetukset ja opetussuunnitelmat.
Osaamisen ja asiantuntijuuden ilmiötä tarkastellaan kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian ja kasvatusfilosofian näkökulmasta. Ilmiön keskeisiä käsitteitä ovat asiantuntijuus, oppiminen, oppimisen ohjaaminen ja koulutus.
Pohdi millä tavalla osaaminen ja asiantuntijuus -ilmiötä voidaan tarkastella edellä mainittujen osa-alueiden näkökulmasta? Valitse kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian tai kasvatusfilosofian osa-alue ja keksi siitä jokin esimerkki. Voit käyttää apuna Kasvatustieteiden kartan eri sisältöjä.